Pages

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Tomaattikeitto tuoreista tomaateista

Tämän hetken lempikeittoni on ehdottomasti tomaattikeitto!
Jaanpas teillekkin ihanan ohjeen tomaattikeittoon, kokeilkaa ihmeessä!


  • 800g tomaattia
  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulin kynttä
  • 1 kasvisliemikuutio
  • 3 1/2 rkl tomaattipyreetä
  • 5 dl vettä
  • 2 tl kuivattua basilikaa
  • mustapippuria
  • suolaa
  • 50g tuorejuustoa (maku oman mielen mukaan)
1. Kalttaa tomaatit: tee jokaiseen muutama viilto veitsellä ja laita kiehuvaan veteen. Nosta tomaatit pois heti, kun kuori alkaa rypistyä ja irrota. Anna tomaattien jäähtyä.
2. Kuori ja pilko tomaatit.
3. Kuullota pilkottu sipuli ja puserretut valkosipulin kynnet pannulla. Lisää joukkoon tomaatit ja niistä irronnut mehu. Anna seoksen kiehua keskilämmöllä 10 minuuttia.
4. Lisää joukkoon vesi, kasvisliemikuutio ja tomaattipyree. Lisää vielä mausteet ja tuorejuusto. Anna kiehua hiljalleen vielä noin 15-20 minuuttia. 
5. Soseuta keitto. Itse lisäsin soseuttamisen jälkeen vielä keitettyjä riisejä joukkoon, tuo ruokaisuutta ja mukavaa suutuntumaa keittoon. 
6. Nauti hyvän leivän kanssa. :)


Alkuperäinen ohje Arlalta

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Ihana keväinen Kroatia

Olen löytänyt maan, jonne tekee mieli matkustaa heti uudelleen, Kroatia. Mulle ainakin kyseinen maa on ollut aika pimennossa, kuullut kyllä hyvää mutta en ole ajatellut sen olevan mitenkään erityinen. Erehdyin. En viihdy turistirysissä, jossa paikallinen elämä on muuttunut turismin myötä. Kroatia ihastutti minua karuudellaan mutta samalla kauneudellaan. Jotenkin maan historia näkyi katukuvassa, mikä oli kiehtovaa. Ja mikä ihana kevät siellä oli. 












Tämä loma katkaisi muuten aika kiireistä kevättä. Nyt jaksaa odottaa taas meidän kesää ja lämpöä.